www.nuorisotiedonkirjasto.fi

Nuorisotiedon kirjaston uutiskirje 2/2017

SISÄLTÖ

Kesän kuulumiset kirjastosta ja ajankohtaiset kirjavinkit!

1. Kirjaston kesäaika
2. Harrastuksen kautta omaan vahvuuteen
3. Mikä on sinun sukupolvikokemuksesi?


Kirjaston kesäaika

Kirjasto sulkee ovensa juhannuksena ja on kiinni heinäkuun loppuun. Kiinniolon aikana voi lähettää viestejä ja uusia/varata aineistoa sähköpostitse (kirjasto(at)alli.fi) ja puhelimitse (044 416 5204/5205). Viesteihin vastataan muulloin paitsi 1.-19.7. välisenä aikana. Lisäksi lainoja voi palauttaa koko kesän ajan Allianssi-talon postilaatikkoon. Kirjasto on avoinna jälleen 1.8. alkaen.


Harrastuksen kautta omaan vahvuuteen

Helsingin kaupungin Hyvä vapaa-aika -hankkeessa tuettiin samoja nuoria koko yläkoulun eli kolmen vuoden ajan. Oppilaiden joukossa oli paljon poikia ja vieraskielisiä. Nuorisotyöntekijät ohjasivat nuoria monipuoliseen tekemiseen ja harrastuksiin ja harrastusmenoihin annettiin myös taloudellista tukea. Samalla tutkittiin, miten vapaa-aika vaikuttaa nuoren elämään ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin. 

Hankkeen tulokset olivat rohkaisevia. Kun peruskoulu päättyi ja harrastustuki loppui, kaikki hankkeen nuoret olivat jatko-opinnoissa ja vapaa-ajalla heillä oli mielekästä tekemistä. Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio onkin otsikoinut hanketta analysoivan kolumninsa Kirkko ja kaupunki -lehdessä: Satasen trampoliini heittää pitkälle!

Anna Anttila: Hyvä vapaa-aika - parasta oppia. Raportti vapaa-ajan tuen vaikutuksista nuorten sosiaalisiin suhteisiin, koulumenestykseen ja peruskoulun jälkeisiin valintoihin. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, 2017

Opas hankkeen toimintamalleihin: Harrastus on nuoren oma juttu. Ideoita nuoriso-ohjaajalle harrastuksen pariin ohjaamiseen, kouluyhteistyöhön ja alueelliseen nuorisotyöhön.  


Mikä on sinun sukupolvikokemuksesi?

Useimmiten oma sukupolvikokemus on musiikillinen - eli kolahtaako Suomi-pop vai hip-hop? Mielenkiintoisia näkökulmia erilaisiin sukupolvikokemuksiin tarjoaa Nuorisotyön sukupolvet XYZ -julkaisu, jolla Nuorisoperinteen tallentamiskeskus Nuoperi juhlii 15-vuotista taivaltaan. Jotakin hyvin olennaista eri sukupolvien elämästä tallentuukin, kun seitsemäntoista nuorisotyön ammattilaista muistelee nuoruuttaan.

Nuorisotyön sukupolvetVanhin kirjoittaja on syntynyt 1950-luvun lopulla ja nuorin vuonna 1992. Heidän mukanaan pääsemme mukaan myös reiteille kohti nuorisotyötä ammattina ja elämäntyönä. Tarinansa kertovat muun muassa Hasan Habib, Essi Helin, Hannu Kareinen ja Leena Ruotsalainen.

Nuoruudesta on kirjoitettu paljon sekä faktaa että fiktiota. Tämän kirjan tarinoihin on helppo samaistua - etenkin kun löytää sieltä niitä omia juttuja.Tutkija Merja Leppälahti taustoittaa ja sitoo tarinoista yhteisiä kokemuksia meille kaikille. 

*******************************************************************************

P.S. Jos kaipaat hauskaa kesäluettavaa ja haluat samalla pohtia tulevaa, tutustu ihmeessä Kasper Strömmanin Kaspervisio 2020 -teokseen. Teos sisältää itsenäisyyden juhlavuoden hengessä 100 ennustusta Suomen tulevaisuudesta: miltä kuulostaa vaikkapa käpylehmien paluu tai esineiden internetin someriippuvuus?

 

Kaunista kesää!

Vappu & Anna

 

Pääset mukaan listalle tai pois sieltä lähettämällä postia osoitteeseen kirjasto(at)alli.fi  



Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
Allianssi-talo | Asemapäällikönkatu 1 | 00520 Helsinki | Puhelin 020 755 2600 | kirjasto@alli.fi